Strömbergin koulun oppilaskunta


Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa lapset ja nuoret asettavat tavoitteita, keskustelevat ja pohtivat eri ratkaisuja sekä tekevät päätöksiä ja kantavat vastuun tekemisistään. Toiminta tarjoaa osallisuuden kokemuksen kaikille lapsille ja nuorille. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin ja saada aikaan muutosta elinympäristössään. Oppilaskuntien toiminta on tärkeä osa demokraattista toimintakulttuuria. Oppilaskuntatoiminta kehittää oppilaiden valmiuksia toimia omien ryhmiensä edustajina ja harjaantua neuvotteluun perustuvaan yhteistoimintaan.

Strömbergin koulussa toimii oppilaskunta, johon kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Syyslukukauden alussa luokat valitsevat kaksi oppilasta luokan edustajiksi oppilaskunnan hallitukseen. Oppilaskunnan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja varasihteerin. Valinta voidaan tehdä myös koko koulun vaalilla. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu säännöllisesti. Lisäksi kiireellisiä asioita voidaan käsitellä ylimääräisissä kokouksissa. Oppilaskunnan hallituksessa käsitellään oppilaita koskevia asioita, kuten koulun ja oman asuinalueen viihtyisyyttä ja sen kehittämistä, koulun hankintoja sekä koulun arkipäivän käytänteitä ja sääntöjä. Oppilaskunnan hallituksen toiminnasta vastaa ohjaava opettaja. Luokkien edustajat tuovat luokista käsiteltäviä asioita oppilaskunnan hallitukseen ja toimivat hallituksessa oman luokkansa mielipiteiden esittäjinä ja puolustajina sekä neuvottelijoina muiden luokkien suuntaan. Luokan edustaja välittää tiedon hallituksen päätöksistä ja ehdotuksista omaan luokkaansa. Luokanopettaja tukee ja ohjaa luokan edustajien toimintaa sekä antaa säännöllisesti, esimerkiksi luokan omissa kokouksissa, luokan edustajille mahdollisuuden välittää tietoa oppilaskunnan hallitukselta.
 

Oppilaskunnan hallitus voi tehdä esityksiä rehtorille, kun oppilaat haluavat nostaa jonkin asian keskusteluun. Oppilaskunnan hallitus pyrkii toimimaan yhteistyössä myös koulun johtokunnan ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Oppilaskunnan edustaja käy kertomassa oppilaskunnan toiminnasta myös mm. vuotuisessa syksyn ensimmäisessä vanhempainillassa. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä heidän varahenkilönsä osallistuvat
Lähiryhmä toimintaan, jossa kokoontuvat lähialueen koulujen ja nuorisotalojen edustajat. Lähiryhmässä käsitellään koko aluetta koskevia asioita ja harjoitellaan demokratiataitoja. Tiedot ja taidot tapaamisista viedään oman koulun oppilaskunnan hallitukseen.
 

Strömbergin koulu on mukana Hesan Nuorten Ääni –kampanjassa, jonka visio on, että lapset ja nuoret kokevat Helsingin kaupunkina, jossa heitä kuullaan ja jossa he voivat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin. Kampanjan tavoitteet:

  • lapsille ja nuorille syntyy osallisuuden kokemuksia sekä he saavat aikaan muutoksia omassa asuin- ja elinympäristössään

  • lasten ja nuorten yhteisöllisyyttä sekä neuvotteluun perustuvaa toimintakulttuuria vahvistetaan kouluissa ja nuorisotaloissa

  • lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden osallistua palvelujen kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Helsingissä

Vuosittain luokissa järjestetään Tulevaisuusverstaat, joissa oppilaat pohtivat
kouluympäristön kehittämistä ja viihtyisyyden lisäämistä. Jokaisesta luokasta valitaan kehittämishanke, joista koulun oppilaskunta valitsee koko koulun kehittämishankkeen. Hankkeesta tehdään hankintasuunnitelma kustannusarvioineen ja hanke esitellään kokousedustajille ylipormestarin johtamassa Nuorten Ääni -kokouksessa Helsingin kaupunginvaltuuston istuntosalissa. Kun kokousedustajat (muiden koulujen oppilaat) ovat hyväksyneet hankkeen, voidaan se toteuttaa.